Ei koskaan saa uskoa onnen kääntyvän

Kello on tasan keskiyö.

"Laitetaanko nukkumaan vai leivotaanko piirakkaa?"

"Minä keitän kahavit."

Korvapuusteja, marenkipiirakkaa, puoli kiloa suklaata.

Riittää, että ollaan hiljaa

istutaan keittiössä

siinä samaisessa, missä olen viimeisen vuoden aikana viettänyt

aika monta kymmentä tuntia

ihan vain istuen koska sinä.

Mietitään vielä sitä, kun

Vähäposteljooni koputti Mozartia meidän oveen

tasan kaksi vuotta sitten keskellä yötä.

Ja kysyi sitten kuinka paljon tällä hetkellä vituttaa yhestä kymmeneen

vastasit yheksän puoli ja se tarjosi kaljaa.

Silmien räpsyttely ei auta mitään

alaluomissa alkaa kirvellä

pala kurkussa.

Tanssitaan ulkona kaatosateessa
vaikka on huhtikuu

kahdelta yöllä

pimeässä

lauletaan

nauretaan

"ei me mitään häätöä enää voida saada"

Kylmät pisarat alkavat jäädyttää paljaita käsivarsia

pakko siirtyä sisälle

ja pakolliset pmmp-reivit

tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä

ole siinä lähellä ota mua kädestä.

Huudetaan parvekkeelta ei saa tulla jatkoille.

Aino, Aino, Aino.

Joka päivä ja jokaikinen yö.

Kuka sä oot ja mitä teet mun edessäni kello viis.

Take on me.

Kaikki vaan tapahtuu.

Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä, kokeilin, oon vielä hengissä.

Kyynelii alle luomien, tänään mua venaa onnellinen huominen.

Ei tää voi olla vielä ohi.

Jätä mulle edes verhot keittiön ikkunaan

saat ne toukokuun lopussa takaisin.

Hei Aino älä mee, mitä tää nyt on?

Eihän nää oo jäähyväiset

vaikka silti,

sanotaan nähdään taas.

Ei mua nyt enää väsytä.

Aino, Aino, Aino.