Sen kun muistaisi. Ja nyt muistan ehkä taas vähän aikaa. Yksi vapaa viikonloppu muualla tekee yllättävän paljon. Sain taas motivaation elämään ja kaikkeen takaisin. Tai kaikkeen muuhun paitsi ruotsin lukemiseen, mutta tuokin on aika paljon. Vaikka väsyttää kyllä aivan tosi paljon, vaikka olen nukkunut tosi paljon. Elämäni ensimmäiset oikeat venetsialaiset. Enhän minä edes vielä toissa vuonna tiennyt semmoisten olemassaoloa. Olin perjantaina kokkolassa, sitten lestillä. Kokkolaan en olisi mennyt, mutta pariisin kevät. Sitäkin epäröin, sillä provinssin keikka ei minua vakuuttanut. Onneksi menin uudestaan. Se oli jotain niin hienoa, että se tuntuu vieläkin. Kyynärpää-taktiikalla pääsin mg:n keikan aikana ja jälkeen puolivahingossa eturiviin. Hymyilin valehtelematta koko keikan, ja pitkästi sen jälkeenkin. Vieläkin, kun alan miettimään sitä. Meinasin kuolla, kun jossain välissä tuijotin artoa silmiin loputtomalta tuntuvan ajan, ja hymyilin, ja nauroin, sitten jatkui laulu. Äänikin jäi sinne. Ja flunssa tuli takasin. Mutta ei sillä ole mitään merkitystä.
Syksy on tullut oikeasti. Vähän surettaa, mutta jos rehellisiä ollaan, en jaksaisi kesää enää yhtään. Silti on vähän ikävää, kun ulkona näyttää tosi lämpimältä, vaikka oikeasti siellä on kylmä. Onneksi on villapaitoja. Toppatakissa kuljin viime viikonlopun, ja elin toivossa etten sairastuisi uudestaan. Ulkona pimenee liian nopeaa. Huomema menen kauppaan ja oikeasti muistan ostaa paristoja pyörän lamppuun. Olen vähän kyllästynyt ajamaan sokkona ja säikähtämään, kun meinaan ajaa kissan päältä. Viimeksi puoli tuntia sitten.
Melkein ahdisti, kun lestillä oli niin paljon ihmisiä, muikkumarkkinat. Kyllä se kuitenkin illaksi tyhjeni, eikä tarvinnut ajatellakaan, että joku olisi kävellyt vastaan, kun käytiin kävelemässä. Taivaalla oli miljoona tähteä. Ja tähdenlento. Joka oli ehkä elämäni toinen. Toivoin salaa, mutta vallu bustasi minut heti. Sisällä oli sata kynttilää ja oli kiva olla vain. Taas mentiin ajoissa nukkumaan, vaikken olisi halunnutkaan, mutta se oli ihan fiksua, ja kivaa aamulla. Syötiin paljon markkinalakua, ja paljon muutenkin. En muista, milloin olisin viimeksi syönyt viikonlopun aikana noin paljon. Tai kotona. Ja onhan tuo vähän kuin kotiin menisi.
Hämähäkiltä sain omenoita ja valkosipulimajoneesin reseptin. Toissa viikonloppuna sain ajokortin ja vallu kävi oulaisissa häissä soittelemassa ja minä ajoin. Ihanat häät ja oli kivaa, kun löysinkin tuttuja sieltä. Hämmennyin aluksi vähän, kun en meinannut tunnistaa, vaikka minut tunnistettiin. Minulla on yhtä hyvä nimimuisti kuin äitillä, enkä jaksa yhtään, kun en vain tunnista ihmisiä. Tai sitten teen sitä vähän turhankin hyvin. En jaksa tätä ristiriitaisuutta. Ensi viikonloppuna pääsen kotiin. Nyt ärsyttää, kun en ottanut kokkolassa kuvia muualta kuin pariisin kevään keikalta, ja nekin vaikuttaa vähän hämäriltä, nyt kun lykkäsin ne tänne. Suntin varrella istuessani mietin monesti, että ompa nättiä, mutten vain jaksanut alkaa säätämään. Ehkä välillä ihan hyvä niin. Nyt nukun. Ja elän taas huomenna.
