Jokaisen vesipisaran sisällä on yksi maailma

Nyt ahdistaa, kun on ollut niin pitkä tauko, on tapahtunut niin valtavasti kaikkea, etten tiedä mitä pitäisi kirjoittaa ja kuinka moneen postaukseen ja mitä kirjoitan mihinkin. On tapahtunut niin paljon etten enää muista puoliakaan, mikä vähän harmittaa. Vaikka toisaalta, ei ole tapahtunut mitään ja olen vain istunut kämpillä. Sekin on toisaalta ihan riittävästi, jos viihtyy ja on kämppiksiä joiden kanssa voi vain istua tunteja keittiössä ja olla. En minä muuta nyt tarvitse, enkä ole jaksanut olla sen sosiaalisempi. Ja se on ihan hauskaa. Syysloma on melkein mennyt, ja pakko myöntää, että tää oli paras aikoihin. Ei tarvinut oikeasti tehdä mitään tai ressata mistään. Pystyin myös mennä ja tulla miten halusin, kun vihdoin sain käyttää autoa laillisesti. Seikkailin paljon ulkona ja olin onnellinen pakkasesta, päätin lähteä keskellä yötä ulos pakkaseen huomattuani revontulet, jotka olivat ehkä elämäni hienoimmat. Naapuri lahjoitti minulle jostain syystä käyttämättömänä olleen kolmijalan. Soitin selloa. Valvoin myöhään ja heräsin aikaisin, minkä ymmärsin herättyäni tänään puoli kahdelta. Niin on tapahtunut ehkä vain kerran aiemmin, hämmennyin. Kävin Haaparannalla ja shoppailin pikkuveljen kanssa. Ghost Stories pelasti paluumatkan, joka olikin hämmentävän lyhyt (yllättävää sinänsä, onhan Kemijärvelle tunnin pitempi ajomatka..) Mummi osti minulle uuden maton huoneeseen, lainasin varastin Roosalta verhot mun huoneeseen, ja nyt tää on hyvä. Kun sain tämän eilen valmiiksi, säikähdin, kun tuli ihan koti Kemijärvellä mieleen.

kesän viimeinen voikukka:------)

rakkausmatto:------)

Ennen lomaa keräsin viisi litraa viimeisiä punaviinimarjoja, kävin kiikkumassa ja heittelemässä ja ravistelemassa viimeiset omenat pois puusta ja säikähdin valkoista hämähäkkiä, joka hyppäsi viinimarjojen seasta. Meillä on pakastin täynnä erilaisia hilloja ja soseita ja marjoja ja omenoita ja voi voi. Mehumaija porisi keittiössä yhden päivän, nyt on sitten omenamehuakin neljä pulloa.

Kuukausi meni, että muistin ostaa pattereita pyörän lamppuun. Lähes joka kerta, kun kävelin halppikseen, mietin, että ne patteritpatteripatterit. Sitten kun kävelin kaupan ovesta ulos, muistin ne taas. Se ehkä kertoo jotain siitä, kuinka paljon olen stressannut ihan kaikkea, vaikken sitä myöntänytkään silloin. Kieltämättä vähän ahdisti kirjoitukset, koeviikko, elämä, meneillään olevat kurssit ja se, pääsenkö tästä koulusta koskaan pois. Nyt ei enää ahdista niin paljon, ja kun päätettiin etten kirjoitakaan pitkää matematiikkaa, jää mulla aikaa kaikkeen muuhun, en stressaa enää sitä ja saan oikeasti asioita aikaiseksi, ja pääsen ehkä myös englannin läpi keväällä. Rehtori, joka on myös oponi, piti minulle paluu maanpinnalle -kuumotuskeskustelun, jossa kertoi keksineensä mikä minun ongelma on. Minulla on kaksikymmentä eri palloa ilmassa, jotka olen sinne heittänyt, mutta jos jatkan samaan malliin, en saa ainuttakaan niistä kiinni. Ja se on aika totta. Minua kiinnosta niin moni asia ja teen paljon kaikkea, etten ehdi tehdä mitään kunnolla. Kuitenkaan en tahdo luopua niistä mistään. Tuo pitkä matematiikka nyt oli aluksi helpoin ratkaisu, mutta muista en vielä tiedä. Ja kuitenkin, kaikki se, mikä ei liity kouluun ja teen vapaa-ajalla, on henkireikä ja auttaa jaksamaan koulussa. Työt, elokuvien pyörittäminen, toiset työt, valokuvaus ja kaikki muu. Toisaalta, siihen menee sitten se läksyjentekoaika, mutta kun. hmph. Minua kiinnostaa niin moni asia, ja kuitenkaan ei mikään, ja pelottaa, että kun lähden täältä jonnekin, kyllästyn siihen heti. Ainoat asiat, mihin en tähän mennessä ole kyllästynyt, on valokuvaus ja piuhojen kääriminen, mutta ääääää en tiiä. En halua tehdä päätöksiä. Enkä kasvaa isoksi. Mutta kuitenkin tahdon jo lukiosta pois ja lähteä eteenpäin.

Mikään ei oo hämärempää ja kamalempaa kuin se, että heräät aamulla ja mietit, että mitäs helvettiä. Sitten tajuat kaiken olleen unta. Tilanteesta riippuen oot onnellinen, tai vähän surullinen, niin kuin tänä aamuna. Tässä talossa on jäätävän kylmä, pitäisi laittaa vuokranantajalle viesti, että tänne paleltuu taas. Olen silti onnellinen villapaidassa ja villasukissa, kynttilät ovat palaneet aamusta asti, taas alkaa hämärtyä. Kuuntelen Coldplayta ja tässä elämässä ei tällä hetkellä ole mitään vikaa. Uudet koulukuvat, kämppäkuva ja kaveriporukkakuva, saa mut joka kerta hymyilemään kun katson niitä tässä pöydällä, uusissa kehyksissä. Marken kissa tuhoamassa mun huonetta, mutta ei sekään mitään, se on oikeesti ihan kiva. Nyt päätin, että laitan syysloman kuvat vasta seuraavaan postaukseen, tämä ei valmistu muuten ikinä ja niitä kuvia on ehkä tuhat, ja nyt en jaksa alkaa käymään niitä läpi. Niin kuin Helsinki-kuviakin. hnnngh. Pakko antaa periksi.

oon satavarma, että noitten vesipisaroitten sisällä on yks maailma, jokaisen sisällä oma.