Kuuenkympin kameratoloppia, suklaata ja pakkasta

Miksi aloittaminen on lähes aina kaikista vaikeinta, melkein ihan kaiken suhteen? Taas on sata asiaa ja kaikki unohtuu heti kun alkaa kirjoittaa, mutta ainakin siinä oli ensimmäinen lause, ja sitä ennen oli vähän ulkoasun muutoksia koska kyllästyin, tai olin ollut kyllästynyt jo kauan, ja vähän vituillaanhan tämä nyt on vieläkin ja hnnngh. Ehkä tää taas tästä. Päällimmäisenä se, kuinka suunnattoman vihainen olin maailmalle katsottuani Thinspiration-leffan. Vaikka se onkin vain leffa, mikä tässä maailmassa menee vikaan? miksimiksimiksi. En ole oikeastaan pystynyt muodostamaan mitään sanoja, oon vaan äärettömän vihainen ja lapsellisen provosoitunut, muttakun. hnnnnngh.

Marras-joulukuun reissasin pitkin maita ja mantuja muka-hyvillä-tekosyillä sekä saikkuilin erittäin ahkerasti, eikä mua koulussa ole vissiin kauheasti näkynyt. Olavi Uusivirta vieraili Kaustisella, ja, niin. Niin. Mahtava keikkakokemus. En osaa sanoa muuta. Pitäisi vissiin vähän tsempata vielä tämä toivottavasti viimeinen jakso ikinä loppuun asti ja hyi kirjoitukset. Joululoma on ollut äärettömän lyhyt, mutta samalla äärettömän pitkä, sen alkamisesta on ikuisuus, muttei kuitenkaan. Ensin pikkujouluiltiin perinteisesti Roosan kanssa Kaustisella perjantaina ja syötiin kauheasti, sitten lähdin Lestijärven kautta kotiin, ja voi että koko lomanaloitus oli niiin mukava. Kotona sitten en ole tehnytkään mitään, en tasan yhtään mitään. Vähän ajellut kelkalla, seikkaillut metsissä, ollut onnellinen kolmenkymmenen asteen pakkasesta, käytiin mäessä Pyhällä ja hmmm siinä se taisi ollakin. Tainnut maistella myös luvattoman monta minttukaakaota loman aikana. Kuvannut luvattoman vähän. Ollut sosiaalisuusvajeessa, sitten tuli Iina pohjoiseen ja pelasti. Uusi vuosi vaihtui Rovaniemellä seikkaillessa, ensin kierrettiin kaupungilla ihan koko päivä, illalla käytiiin katsomassa raketit pohjanhovin rannassa ja siitä alkoi seikkailu, mistä ei sen enempää:----D seuraava päivä nukuttiin, enkä muista milloin olen viimeksi nukkunut koko päivän ja noin epätoivoisena elämästä. Nyt suuntana on Kaustinen ja sitten en tiedäkään mitään vaikka kauheasti pitäisi tehdä. Pitäisi. Ehkä vain otan ja teen, mutta vasta, kun pääsen Kaustiselle, sen olen luvannut.

Uudenvuoden lupaukset ovat turhia, tai niin, argumentit 5/5 en ole koskaan kauheasti vaivautunut edes yrittämään, sillä ei siitä kuitenkaan mitään tule. Hui, kun tuokin lause kuulosti niin tutulta, minulta ehkä puolitoista vuotta sitten. Olin jo unohtanut, että kuulin tuon suustani lähes päivittäin. En tiedä miksi, mutta en enää edes muista, milloin tätä edellisen kerran olen tuon sanonut. Aika hauskaa miettiä, kuinka paljon on muuttunut lukion aikana, ihan kaikilla tavoilla. Taas olen sanaton. Olenko minä ollut aina vain niin pessimistinen tai jotain, vai onko itseensä uskominen oikeasti aliarvostettua? Lähes kaikki taisi muuttua kun lähdin pois kotoa Kaustiselle, mutta sanon vieläkin, ja tulen todennäköisesti aina sanomaan, että se oli elämäni paras päätös, ainakin tähän asti. En kuitenkaan lupaa mitään, tai ainakaan muuta kuin yrittää.

Harvinaisen sekava postaus, jossa on kauheasti kaikkea ja silti puuttuu puolet. Istun autossa, Iina jää Ouluun junalle ja minä jatkan autolla. Olen erittäin onnellinen uuden koneen akunkestosta verrattuna lenovoni kahteenkymmeneen minuuttiin. Ollaan kirvattu koko matka kudenkympin rajoituksia ja kameratolppia, joita on rollo-oulu väli heti heitelty aivan täyteen. Radio ei täällä perämettässä kuulu, onneksi on spotify. Wiskari laulaa Sirpan kanssa lampille muuttamisesta, siitä olen satavarma.